Kaupunkimaantieteen prosessori Mari Vaattovaara Helsingin yliopistosta  ja kaupunkitaloustieteen apulaisprofessori Tuukka Saarimaa Aalto-yliopistosta ovat usein vastakkain, kun puhutaan suomalaisesta asuntopolitiikasta ja kaupunkisuunnittelusta. Asuntomarkkinat 2019 -tapahtuma antoi molemmille puheenvuoron. Kirjasimme keskeisimmät teesit kummankin esityksestä.

Vaattovaara:

On kysyttävä, millä tavalla meidän asuntomarkkinamme poikkeavat muiden maiden asuntomarkkinoista? Mitkä ovat erityispiirteemme ja mitä meidän pitäisi ymmärtää päästäksemme kohti kestävää, uudenlaista rakentamista? Minulla ei ole tähän vastausta. Asuntomarkkinat ovat epäilemättä paikallinen konstruktio, johon valtio, kunnat ja yritykset tuovat omat panoksensa.

Vieläkin ihmettelen, miksi epäonnistuimme viisivuotisessa hankkeessa, jossa yritimme vertailla Pohjoismaiden pääkaupunkien asuntomarkkinoita ja maahanmuuttajien integroitumista niihin. Teimme viisi vuotta töitä saamatta kunnollista selittäjää. Kukin jäi lopulta miettimään omien asuntomarkkinoidensa edellytyksiä.

Sen sijaan, että tukeudumme ajatukseen, että markkinat yksin tietävät ja pystyvät määrittämään rakentamisen hinnan ja laadun, olisi tärkeää pohtia, millaisista toimijoista, rakenteista ja sääntelyjärjestelmistä markkinat ovat muodostuneet.

Saarimaa: ”Asunto on halpa, jos se on rakennettu väärään paikkaan”

Saarimaa:

Eihän meillä ole markkinaehtoista rakentamista. Kunnilla on kaavoitusmonopoli, kaupunkisuunnittelu ja kaavoitus määräävät, kuinka paljon minnekin voidaan rakentaa – eivät suinkaan markkinat.

Epäilenkin vahvasti, ymmärretäänkö meillä asuntopoliittisessa keskustelussa ollenkaan, kuinka markkinat toimivat. Hyvin yleinen epäily markkinataloudesta on se, että kaikkihan haluavat vain maksimoida voittoa – miten se voisi tuottaa meille halpoja asioita?

Jos lisätään tarjontaa markkinaehtoisesti, tuottaako se tarpeeksi halpoja asuntoja? Esimerkkinä olkoon Jätkäsaari. Jos sinne rakennettaisiin täysin vapaasti ilman kerros- tai autopaikkarajoituksia, tulisiko sinne asuntoja liikaa tai liian vähän?

Oma arvioni on, että varmasti tulisi enemmän. Asuntojen hinnat ovat niin korkeat ja rakentaminen kuitenkin niin halpaa, että varmasti tulisi muutama kerroshehtaari enemmän kuin nyt on tulossa – luultavasti liikaa!

 

Vaattovaara:

Jos on tarvetta jollekin muulle kuin pienille asunnoille, kuinka sen tunnistamme? Onko tässä jotain täysin kotikutoista. Nyt kerrostaloja rakennetaan enemmän kuin ikinä, mutta asuntojen pinta-alat pysyvät ennallaan. Miksi meidän asuntomarkkinamme näyttää tältä? Yksi vastaus liittyy myös tuottavuuteen. Se ei tahdo nousta.

Saarimaa:

Mitä kertoo se, että 50 neliön asunto on kalliimpi yhdessä paikassa kuin jossain toisessa sijainnissa? Sen että se on rakennettu oikeaan paikkaan, se on haluttu. Ja miksi asunto on halpa? Koska se sijaitsee väärässä paikassa eikä ole haluttu. Hinnat antavat siis tärkeää informaatiota.

Esimerkiksi lisärakentaminen on järkevää vain siinä tapauksessa, että se saa aikaan hintojen nousua alueella. Asuntojen hintoja siis tulee pitää kaupunkisuunnittelun ohjausvälineenä, ei politiikan tavoitteina. Kannattaa rakentaa niille alueille, joilla hinnat ylittävät selvästi rakennuskustannukset.

On siis hyvät syyt olla puuttumatta asuntojen hintojen muodostumiseen kovin kevyin perustein. Jos hintoja esimerkiksi säännellään, menetetään informaatio siitä, missä ihmiset haluavat asua.

”Vaattovaara: Kaupunkisuunnittelussa tärkeintä on moniarvoisuus”

Vaattovaara: 

Näyttää myös siltä, että asuntomarkkinoilla juoksemme erilaisten trendien perässä – olipa kyse jakamistaloudesta tai pienistä asunnoista tai milloin mistäkin. Iso joukko ihmisiä alkaa perustelemaan että yksiöitä pitää tehdä, koska niillä on kova kysyntä. Vähemmälle huomiolle jää se, miksi niitä kysytään? Halusta vai pakosta?

Eräs ulkomainen kollega painotti sitä, että eriytyvät tarpeet ja toiveet, moninaisuus ovat kaupunkisuunnittelussa isoin asia. Sitä ei voi liikaa korostaa. Vanhoissa kaupungeissa on vaalittava olemassa olevia eroja eikä pyrkiä pääsemään niistä eroon.

Saarimaa:

Kun halutaan viihtyisää naapurustoa, puistoja ja auringonpaistetta asuntoihin, asuntoja tulee vähemmän, ne ovat parempilaatuisia ja myös kalliimpia. Sitä ei koskaan sanota ääneen, mutta yksi kaupunkisuunnittelun pääperiaatteista on nimenomaan rajoittaa liian hyvää rakentamista.

 

 

 

 

 

Share This